Vinski

Missä on Vinskin koti?

Uros, kastroidaan ennen Suomeen tuloa 

Arvioitu syntymäaika 6.11.2023 

Aikuiskokoarvio n. 25-/+ kg 

Synnyinmaa Bulgaria 

Sijainti Bulgaria, Leshnikovo 

Vinski on utelias ja touhukas kaveri, joka tykkää kovin ihmisistä. Päivät touhuaa ulkona pihalla kavereiden kanssa ja illat kuluvat hoitajan askelia seuraten. Vinski tunnistaa nimensä ja juoksee luo korvat lepattaen, kun kutsun kuulee. Vinski asuu kotihoidossa laumassa, joten poika on tottunut jo toisiin koiriin ja kissoihin. Vinskille etsitään luotettavaa, rakastavaa ja poikaan sitoutunutta kotia. 

Vinski ei saanut sisarustensa kanssa syntyä toivottuna pentuna turvalliseen kotiin, vaan kaikista pikkuisista haluttiin päästä nopeasti eroon. Pentujen onneksi kaikki saivat kotihoitopaikan tarhaltamme, muuten kohtalona olisi ollut metsä. Muutto uuteen ympäristöön on suuri tapahtuma pikkukoiran elämässä, joten poika tarvitsee ymmärrystä ja aikaa sopeutumiseen. Myös kotikoiran tavoille oppiminen vaatii kärsivällistä ja johdonmukaista otetta tulevalta kodilta. 

Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. 

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. 

Jos kiinnostuit Vinskistä, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.