Sveti


ADOPTIOSSA

Narttu 

Arvioitu syntymäaika 28.8.2022 

Aikuiskokoarvio 20 kg+ 

Steriloidaan ennen Suomeen tuloa 

Sveti pelastettiin sisaruksiensa kanssa eräältä pihalta, jonne emo oli heidät synnyttänyt. Pihan haltija olisi vienyt koko pesueen metsään, ellei näitä olisi haettu pois. Emo pentuineen pääsi turvaan ja emo sai mahdollisuuden hoitaa pikkuisiaan omassa rauhassaan. Sveti on iloinen ja leikkisä tyttö, joka on varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan. Tuttuja ihmisiä tulee varovaisesti tervehtimään. Sveti tarvitsee rakastavan kodin, jossa olisi koirakaveri odottamassa. Kodin olisi hyvä sijaita rauhallisella alueella mielellään rivitalossa tai omakotitalossa. Kodissa täytyy olla myös aikaisempaa koirakokemusta ja ymmärrystä antaa pikkuiselle aikaa kaikkeen uuteen sopeutumiseen. Svetiä ei luovuteta pikkulapsiperheeseen. 

Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. 

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Heille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset, sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi heille on annettu ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. 

Jos kiinnostuit Svetistä, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.