
Pippa
Hellyttävä Pippa.
Kun tarhanpitäjä palasi kotiin asioiltaan, odotti tiluksilla yllätyslaatikko. Laatikossa olimme me, minä ja siskoni Pilvi. Kuka lie meidät pikkuruiset tyttöpennut tänne hylkäsi, mutta ainakin meidän kannaltamme hyvään paikkaan jätti. Me saimme ruokaa masut täyteen, meidät madotettiin ja rokotettiin. Hoitajani saa kyllä olla tarkkana, kun olen niin kovin pieni ja vikkelä, etten pääse karkaamaan omille teilleni.
Minusta kun on niin mahdottoman mukavaa juosta kaiken perässä, mikä vain liikkuu. Sehän tiedetään, että pentukoirat ovat iloisia ja eloisia veijareita! Nyt tietysti olen vielä kovin pikkuruinen kooltani, mutta hoitajani arvelee, että melko pienikokoiseksi jäänkin. Saapi nähdä, kuinka käy.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kerran vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme koiran terveydessä/elämäntilanteissa tapahtuneista muutoksista. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.