Musse
Minä olen Musse
Minut ja kaksi veljeäni löydettiin hotellialueelta, jonne emomme oli meidät synnyttänyt. Onneksi pääsimme turvaan jo pieninä pentuina. Iän karttuessa olen jostain syystä alkanut pelätä ihmisiä, tarhanpitäjä on kuitenkin jees.
Nautin kun saan vapaana juoksennella ja touhuta muiden koirien kanssa tarhan pihalla. Haluan kasvaa isoksi ja terveeksi pojaksi täällä, minulle jo tutussa ja turvallisessa paikassa. Jos haluat auttaa minua tässä asiassa, tule kummikseni.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kummini:
Veikko R.