
Mea
Mea kaipaa omaa kotia
Narttu, steriloidaan ennen Suomeen tuloa
Arvioitu syntymäaika 7.3.2025 Paino n. 9 kg
Synnyinmaa Bulgaria - Sijainti Bulgaria, Leshnikovo
Mea on kiltti ja suloinen pikkutyttö. Ihmisen luokse tulee mielellään rapsuteltavaksi. Laumassa Mea meinaa jäädä muiden jalkoihin ja on vähän vetäytyvä, mutta rakastaa kuitenkin leikkimistä ja hakee turvaa toisesta koirasta. Mea soveltuisikin kiltin koiran kaveriksi. Testeissä Mealla on todettu ehrlichia-tartunta, hoitona 30 päivän antibioottikuuri. Mea pääsi tarhalle turvaan, kun tarhanpitäjä huomasi kotimatkalla pikkuisen pennun tien vieressä velttona makaamassa. Pennulla oli kova nestehukka ja lisäksi tämä oli punkkeja täynnä.
Asutusta ei ollut lähelläkään ja ulkona kova helle, joten vettä pikkuinen ei ollut saanut aikoihin. Tarhanpitäjä teki kaikkensa pennun pelastamiseksi. Onneksi uurastus palkittiin ja pikkuinen virkosi. Nyt Mealle etsitään rakastavaa ja luotettavaa kotia, jossa tytön kanssa halutaan touhuta. Mea tarvitsee myös riittävästi aikaa ja ymmärrystä uuteen elinpiiriin ja kotikoiran elämään sopeutumisessa. Tyttöä ei suositella pienlapsiperheeseen.
Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Measta, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.