Lilo

Lilo-pojalle oma kummi 

Asuin ensin Varnan tarhalla, mutta myöhemmin muutin tänne Leshnikovoon. Olen nyt Lindan kanssa samassa aitauksessa. 

Sain sisaruksieni kanssa turvapaikan tarhalta jo ihan pikkuisena, kun tarhanpitäjälle oli ilmoitettu leikkipuistoon hylätyistä pennuista. 

Jaloistani yksi oli vioittunut ja se oli toista jalkaa lyhyempi. Jalkani leikattiin ja hoidettiin kuntoon. Meikäläinen on herttainen, iloinen ja leikkisä vuonna 2021 syntynyt poika. 

Olen kovin kiinnostunut ihmisistä, mutta minä arastelen kosketusta. Karvatassujen kanssa tulen kyllä hyvin juttuun. Olisin kovin kiitollinen, jos saisin apua ruoka- ja hoitokustannuksiini. Voisitkohan sinä tulla kummikseni? Olen erityisadoptiossa myös omaa kotia etsimässä.

Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. 

Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kerran vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme koiran terveydessä/elämäntilanteissa tapahtuneista muutoksista. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin. 

Kummini:

Riitta P
Paula K