Julia

Hei, olen Julia! 

Minä olen syntynyt metsässä vuonna 2023. Sieltä paikallinen asukas löysi pussin, josta paljastui hyvin heikossa kunnossa ollut emoni. Ennen kuin emo saatiin haettua metsästä pois, minä ja sisarukseni olimme jo ehtineet syntyä. Porukalla sitten matkasimme tarhalle turvaan. 

Minä olen arka tyttö vieraita ihmisiä kohtaan, mutta hetken tuumailun jälkeen saatan kuitenkin käydä hakemassa rapsutuksia tai ainakin katsomassa tulijaa. Hoitajastani kyllä tykkään kovasti. 

Asun täällä tarhalla yhdessä Aamoksen ja Mikin kanssa. Minä olen myös kotia etsivien koirien joukossa, mutta kodin saanti ei ole vielä onnistunut. Niinpä toivon saavani itselleni kummin tukemaan minun elämääni täällä. 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.

Kummimaksu on 18€/ kk.

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.

Kiitos, että autat.

Kummini:

Ville H.