Gina

Hei vaan! Minä olen pikkuinen Gina-tyttö. 

Asun nyt turvassa täällä tarhalla. Minut ja veljeni pelastettiin pikkupentuina kadulta emomme jäätyä rekan alle. Minä olen vilkas neiti, mutta paljon veljeäni arempi.

Tavaroille kyllä pystyn antamaan kunnolla kyytiä ja tekemistä osaan järjestää itselleni, jos kukaan muu ei sitä minulle järjestä. Olen kuullut, että kummit ovat meikäläisille sellaisia elämän pelastusrenkaita. Heittäisikö joku samanlaisen renkaan myös minulle? 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla. 

Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia.

Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.

Kummini: 

Minna M.