
Rocko
Hei sinä tuleva kummini!
Tutustuttaisiinko?
Olen Rocko!
Löydyin pentuna kadulta hurjan näköisten iho-ongelmien kanssa. Minulla oli vain vähän karvaa ja ihon kunnon takia ihmiset hätistelivät minua pois sekä heittivät kivillä. Eräs tyttö yritti ottaa minua kiinni, mutta minulla oli suuria vaikeuksia luotta ihmiseen ja kiinniottamiseni onnistui vasta kuukausien jälkeen. Pidin kovaa pelokasta ääntä kun minua lähestyttiin.
Sen jälkeen pääsin erään naisen luokse asumaan ja ajan kuluessa aloinkin luottamaan häneen. Hän joutui kuitenkin minusta luopumaan ja pyysi minulle paikkaa tarhalta ja niin saavuin tarhalle.
Luonteeltani olen varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan. Ihmiseen tutustuttuani en kuitenkaan tiedä mitään parempaa kuin rapsutukset joita häneltä saan. Olen myös kotia etsivissä, etsimässä omaa rakasta kotia ja luotettavaa ihmistä. Haluaisitko sinä kummina turvata elämääni kodin löytymiseen saakka?
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.
Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini:
Jenni H
Riitta G