
Pikku-Iines
Täällä kummia etsii Iines!
Minut löydettiin Harmanlin keskustasta. Bulgariassa asuva suomalainen aktiivi näki, että nuoret pojat potkivat jotain. Mennessään poikien luokse hän huomasi, että se olen minä, jota he potkivat. Tämä ihana ihminen nappasi minut syliinsä ja pääsin turvaan.
Nostaessaan minua, hän huomasi, että minulta putosi alakulmahammas ja että jalassani oli niin syvä haava, että luu näkyi.
Minut toimitettiin eläinlääkäriin, jossa haavani hoidettiin. Samalla huomattiin, että olen tiine. Pennut menivät kuitenkin kesken. Luultavasti olen lähtöisin pentutehtaasta. Kun lääkäri oli aloittamassa sterilointiani, hän huomasi, että minulle on aiemmin tehty monta keisarinleikkausta, jolla pennut on saatu pois. Minun suolistoni oli niin pahasti edessä, että sterilointia ei voitu tehdä. Ja olenhan minä jo melko iäkäs. Myös hampaideni kunto todettiin huonoksi ja niiden hoito aloitettiin.
Onnekseni pääsin turvaan ja hoitoon tänne Leshnikovon kotihoitopaikkaan. Minulla on ongelmia maksani kanssa. Se on suurentunut ja siksi saan täällä maksaa tukevaa ruokaa ja veriarvojani seurataan säännöllisesti.
Haluaisitko sinä auttaa ja tukea minun elämääni täällä? Tule minulle kummiksi.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.
Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini:
Marja H.
Jarno H.