Nanuuk


Hei!


Nanuuk-poika Varnan tarhalla kummeja etsimässä
Tarhanpitäjien järjestämä sterilointipäivänä oli elämäni onnen päivä, jolloin pääsin turvaan. Harhailin Varnan kaduilla nälkäisenä, sairaana ja langan laihana. Minut oli hylätty entisestä kodistani kadulle, koska olin niin huonossa kunnossa, etten enää jaksanut hoitaa omistajani minulta vaatimia tehtäviä. Kiltit tarhanpitäjät näkivät hätäni ja ottivat minut mukaansa.


Täällä tarhalla saan hyvää ruokaa ja hoitoa sairauksiini. Ensinnäkin minulla on vaivana sydänmato, jonka vuoksi tarvitsen edelleen hoitoa. Tämän lisäksi jalastani löytyi kasvain, joka leikattiin pois. Valitettavasti kasvain on kasvanut takaisin jalkaan.


Onneksi saan elää täällä tutulla tarhalla, turvallisten ihmisten huolenpidossa. Tulin kovin iloiseksi, kun satuin kuulemaan, kuinka he kehuivat minua herttaiseksi ja mukavaksi pojaksi, jota kova elämä ei ole lannistanut. Täällä tarhalla parasta mitä tiedän on käydä lenkillä tarhanpitäjä miehen kanssa.

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.


Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.


Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.


Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini:
Monna T.
Sari S.
Sanna P.