
Mecho
Hei olen Mecho!
Olen arviolta noin vuonna 2017 syntynyt nuori poika koira! Olen asustellut jo vuosia tarhan lähellä ja minulla oli kaikki hyvin, kunnes minulle kävi kuten useille nuorille pojille minä rakastuin ja lähdin seikkailemaan rakkauteni perässä lähikylään. Tarhanpitäjä sai kylästä pyynnön noutaa minut tarhalle, kun olin alkanut käyttäytymään aggressiivisesti ihmisille.
Tarhanpitäjä haki minut tänne tarhalle asumaan. Minut on kastroitu ja täällä saan hyvää ravinteikasta ruokaa. Kadulla asuessani olen varmasti saanut ihmisistä huonoja kokemuksia. Tästä johtuen tarhanpitäjistä mies on ainoa johon luotan niin paljon että saa minua rapsutella. Toki muutkin saavat tulla häkkiini siivoamaan ja tuomaan ruokaa, mutta heidän en halua minuun koskevan.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.
Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini:
Taina L.
Minna M.