Tiedot
Aamos on kookas, hieman kömpelö, mutta leikkisä kaveri. Perusluonteeltaan rauhallinen. Ensi alkuun on varauksellinen uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Kun lopulta tulee luokse, harkitsee tarkoin, antaako koskettaa itseään. Hoitajastaan poika pitää kovin ja hakee tältä rapsutuksia.
Aamos on vähän sellainen "peräkammarin" poika, joka tarvitsee reilusti aikaa ja ymmärrystä uuteen elinympäristöön ja kotikoiran elämään sopeutumiseen. Reipas koirakaveri tulevassa kodissa on Aamokselle tärkeä asia. Aamokselle etsitään rakastavaa loppuelämän kotia omakotitalosta/rivitalosta rauhalliselta asuinalueelta. Perheeseen, jossa on aivan pieniä lapsia ei Aamosta luovuteta.
Aamoksen tarina alkaa metsästä. Tiineenä ollut koira löytyi sieltä pussiin sullottuna. Pussin löysi sattumalta paikallinen asukas, joka päästi koiran ulos ja antoi tälle ruokaa, sillä koira oli hyvin laiha ja nälkiintynyt. Ennen kuin emokoira saatiin metsästä pois, Aamos ja kaksi sisarusta olivat jo ehtineet syntyä. Yhdistyksen avustamana kaikki pääsivät tarhalle turvaan.
Huomioithan, että ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirat ovat saaneet kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Täytä adoptiohakemus ja kerro meille lisää itsestäsi ja elämäntilanteestasi.
Täytä adoptiohakemusVoit liittyä koirakummiksi ja tukea Aamosn arkea tarhalla. Lue lisää kummitoiminnasta.
Lue kummitoiminnasta