

Julia
Pikkuinen Julia odottaa omaa kotia!
Narttu
Arvioitu syntymäaika 08.01.2023
Aikuiskokoarvio n. 25-30 kg, n.35 cm
Steriloidaan ennen Suomeen tuloa
Julia on pikkuinen pirpana, joka innostuu kovin ihmisen tavatessaan ja hakeutuu heti rapsuteltavaksi. Julia on leikkisä ja iloinen tyttö, joka touhuaa jonkin verran myös itsekseen. Julia antaa sisarustensa ottaa vaikka herkutkin suusta, mikäli vain ehtivät. Julia on utelias pentu, joka osaa myös haukkua. Julian tarina alkaa metsästä. Tiineenä ollut koira löytyi pussiin sullottuna.
Pussin löysi sattumalta paikallinen asukas, joka päästi koiran ulos ja antoi ruokaa, sillä tämä oli hyvin laiha ja nälkiintynyt. Ennen kuin koira saatiin pois metsästä, Julia ja kaksi sisarusta olivat jo syntyneet. Yhdistyksen avustamana kaikki pääsivät turvaan.
Julialle etsitään rakastavaa kotia, jossa on aikaa ja halua touhuta tämän iloisen ja vauhdikkaan tytön kanssa. Kodista täytyy löytyä myös ymmärrystä siihen, että sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin vaatii oman aikansa ja tilansa. Julia on tottunut toisiin koiriin, mutta pienten lasten kanssa ei ole ollut tekemisissä.
Huomioithan, että ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirat ovat saaneet kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Juliasta, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.