Javelin

Javelin muuttaisi jo omaan kotiin 

Uros, kastroitu 

Arvioitu syntymäaika 4.4.2023 

Paino noin 15 kg 

Sijainti: Myrskylä, Suomi - synnyinmaa: Bulgaria

Saapui Suomeen kotihoitoon 21.10.2023. 

Kotihoitopaikka Myrskylä, aikuistalous. Kotihoitopaikassa neljä erikokoista koiraa ja kaksi kissaa. 

Kotihoitokuulumisia 20.11.2023: Javelin on iloinen ja reipas kaikkien kaveri. Aktiivinen poika kuten pennut tapaavat olla. Javelin tykkää metsälenkeistä ja osaa kulkea hihnassa. Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin ja kynnet antaa nätisti leikata. Kotihoitoperheen koirien ja kissojen kanssa tulee hyvin toimeen. Kiva koirakaveri uudessa kodissa olisikin tämän pojan mieleen. 

Javelin on elänyt oikeastaan koko pienen ikänsä tarhalla, joten kaikki tarhan ulkopuolinen on tälle pojalle uutta ja ihmeellistä. Javelin kaipaakin aikaa uudenlaisen elämän omaksumiseen. 

Pikkuinen Javelin oli tuotu aamun tunteina tarhalle. Tarhanpitäjä löysi pienen ja pelokkaan koiranpennun tallin nurkasta. Javelinin onneksi poikaa ei ollut hylätty kadulle tai viety metsään. Javelin etsii rakastavaa ja pysyvää kotia rauhalliselta alueelta. Kodissa täytyy olla koirakokemusta ennestään sekä aikaa ja halua touhuta tämän iloisen ja energisen pojan kanssa. 

Ymmärrystä ja kärsivällisyyttä vaaditaan, sillä kotikoiran elämään oppiminen ja sopeutuminen ei tapahdu hetkessä. 

Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. 

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. 

Jos kiinnostuit Javelinista, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.