Elena


Elena etsii kummia! 

Minä vielä pieni ja suloinen tyttö synnyin erään miehen pihamaalle. Emoni pyöräytti yhdeksän pentua, joista minä ja kuusi muuta saivat mahdollisuuden elämään. Kaksi sisaruksistani menehtyi. Mies olisi vienyt meidät kaikki metsään, mutta onneksi tarhanpitäjä sai tiedon asiasta ja vei meidät kaikki turvaan Varnan tarhalle. Siellä emoni on saanut rauhassa pitää meistä huolta. 

Minä olen leikkisä ja iloinen tyttö, jolle tämä maailma on vielä uusi ja kovin jännittävä paikka. Kaikki tässä elämässä vaatii oman aikansa. Päivä kerrallaan eteenpäin mennään. Jotta saisin mahdollisimman hyvän alun elämälleni, toivon, että minäkin saisin itselleni oman kummin turvaamaan elämääni täällä tarhalla. 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla. Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin. 

Kiitos, että autat.