Beaty


Kuka huomaa minut? 

Minä olen Beaty. Vielä hyvin nuori, nappisilmäinen tyttö. Minut löydettiin yhdistyksen sterilointipäivänä. On sanomattakin selvää, ettei näin pieni tyttönen olisi pitkään kadulla pärjännyt. Mutta onnekseni minut pelastettiin ja pääsin turvaan. Minusta sanotaan, että olen herkkä ja todella mukava. Ensi alkuun olen arka uusia ihmisiä kohtaan, mutta vähän ajan kuluttua minua saa jo rapsuttaa. 

Voisitko sinä olla minulle se ihminen, joka haluaa turvata elämääni täällä tarhalla. Jos vastasit myöntävästi, olen kovin kiitollinen, sillä sain sinusta juuri kummin itselleni. 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla. Kummimaksu on 18€/ kk. 

 Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

 Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin. 

 Kiitos, että autat.

Kummini: Saara H.