Altos


Altos etsii kummia! 

Minä poika olen syntynyt erään miehen pihalle. Emoni pyöräytti yhdeksän pentua, joista minä ja kuusi muuta saivat mahdollisuuden elämään. Kaksi sisaruksistani menehtyi. Mies olisi vienyt meidät kaikki metsään, mutta onneksi tarhanpitäjä sai tiedon asiasta ja vei meidät kaikki turvaan Varnan tarhalle. Siellä emoni on saanut rauhassa pitää meistä huolta. Minä olen vielä vähän arka poika. Ihmiseen tutustuminen vie oman aikansa. Mutta kun hoitajamme tulee meitä katsomaan ja joku meistä on se ensimmäinen, joka menee hänen luokseen, me muutkin uskallamme mennä. 

Muuten minä olen iloinen ja leikkisä kaveri. Nyt minä etsin itselleni kummia, joka auttaisi minua ja turvaisi elämääni täällä. Tulisitko sinä kummikseni? 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla. Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin. 

Kiitos, että autat.