Tarhareissu 12.-17.10.

Saavuimme Kavarnaan tiistai-iltana, asunnolla vastassa meitä oli viereisen hotellin vahtikoira Nema sekä pieni keltainen terrierin näköinen koira. Rapsuttelimme koiria hetken ja kävimme moikkaamassa asuntokompleksimme vahtikoiraa Bobia. Seuraavana päivänä menimme käymään tarhalla.

Ensimmäinen tarhapäivä:

Hämmästykseksemme tarhan pihalla meitä juoksi vastaan ainakin 25 koiraa ja lukuisat kissat vielä päälle. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi koirien vapaanaoloon - kuinka tämä voi toimia näin?

Rohkeimat koirat tulivat heti jalkoihin kiinni namipalan ja rapsutuksien toivossa. Varovaisemmat seurasivat sivusta mutta moni uskaltautui hetken päästä lähelle. Tarhoista kuului kova haukunta, meitä on täälläkin!

Tarhan pitäjä Aleksin piti meille nopean esittelykierroksen, saimme vapaasti liikkua tallissa ja pihamaalla ja ihastella koiria ja kissoja. Aleksin lähti muutaman tunnin päästä hakemaan koiria pois paikallisen psykiatrisen sairaalan tiloista, meitä hän ei nyt ottaisi mukaan. Johdon mielestä koirat ovat vaarallisia eikä Aleksin tiennyt millaisia koirat todellisuudessa olisivat. Aleksinin palatessa tarhalle hänen mukanaan oli kaunis Huskyn näköinen koira sekä äitikoira neljän pentunsa kanssa. Ja vielä muka vaarallisia! Varovaisia koiria mutta eivät missään nimessä vaaraksi. Huskykin antoi rapsuttaa ja namipalat kelpasivat. Äitikoira pentuinensa seurasi tilannetta kopista, annoimme äidin ja pentujen tottua rauhassa uuteen ympäristöön.

Psykiatrisen sairaalan tiloista haetut pennut sekä niiden äiti.

Ensimmäinen päivä menikin koiria ja kissoja rapsutellessa.

Toisena päivänä pääsimme mukaan koirien ruokintaan. 20kg säkki kuivamuonaa riittää koko koirajoukolle päiväksi. Ensin kaadoimme pihalla vapaana oleville koirille monta riviä ruokaa ja kaikki söivät keskenään sulassa sovussa. Sitten kävimme tarhan aitaukset yksi kerrallaan läpi niin, että kaikki saivat osansa syötyä. Myöskään aitauksissa ei ollut yhtään tappelua koirien kesken.

Pihalla olevien ruokahetki.

Sen jälkeen veimme navetassa asuville Matzsille ja Tjadolle ruokaa. Nämä koirat ovat arkoja muiden koirien suhteen ja viihtyvät navetassa.

Navetassa asuva Tjado

Sitten oli kissojen vuoro saada ruokaa, keräsimme pihapiiristä kissat yhteen tallin karsinoista ja annoimme ruokaa.

Kissat syömässä.

Vielä oli lisättävä kaikille vedet, monta ämpärillistä sai kantaa jotta kaikki juoma-astiat tulivat täytettyä. Koko ruokintahetki kesti kaiken kaikkiaan melkein kaksi ja puoli tuntia. Sitten oli vielä ruokittavana farmin muut eläimet - hevoset, lehmät ja siat.

Toisena päivänä kamera oli tiuhaan tahtiin käytössä ja yritimme tehdä itseämme tutuiksi koirille.

Kolmantena päivänä päätimme käydä tutustumassa Kavarnan keskustassa olevaan kävelykatuun. Näimme Aleksinin myös keskustassa ja sovimme, että tulemme iltapäivällä tarhalle, lupasimme soitella sitä ennen. Emme saaneet Aleksinia koko päivänä kiinni ja olimme huolissamme onko tarhalla sattunut jotain vakavaa. Kolmas päivä siis meni kaupunkiin tutustuessa.

Neljännen päivän aamuna saimme Aleksinin puhelimen päähän. Tarhalle oli tullut kaksi uutta koiraa joista toinen oli jäänyt auton töytäisemäksi. Aleksinin päivä oli mennyt koiraa hoitaessa.

Auton töytäisemä koira

Vaikka koira oli saanut aikamoisen kolauksen autosta, mitään vakavampaa vammaa ei onneksi ollut tullut. Aleksin oli kuullut tarhansa pihalle asti kolarin äänet ja oli lähtenyt selvittämään asiaa.

Kun olimme päässeet tarhalle Aleksinille tuli puhelin soitto, läheisen viraston vartija soitti että rakennuksen portaiden alla on koiranpentuja. Lähdimme noutamaan pentuja, yhden rohkeimman pennun saimme kinni, kaksi muuta menivät piiloon portaiden alle niin syvälle, että me emme sinne mahtuneet. Veimme siis yhden pennun tarhalle ja Asja, yksi Aleksinin työntekijöistä, nousi auton kyytiin ja lähdimme takaisin virastolle hakemaan kahta jäljelle jäänyttä pentua. Asja pääsi portaiden alle niin syvälle, että saimme kaikki pennut tarhalle. Mietimme mahtaako emo olla lähistöllä, mutta viraston vartijat olivat sitä mieltä että joku on tuonut pennun portaiden alla edellisyönä, koska he eivät ole liikettä nähneet ennen tätä päivää. Aleksin kertoi että edellisyönä oli keskustassa ammuskeltu koiria, ehkä joku hellämielinen oli tuonut pennut turvaan laita kaupungille.

Asja portaiden alla pentu sylissä.

Porraspennut

Aleksin kertoi, että hänelle oli soitettu Kavarnan lähellä sijaitsevalta golf-kentältä, turistikausi Bulgariassa on loppunut ja nyt golf-kentällä halutaan koirista eroon, turistien aikana näitä koiria ei voisi hävittää maisemista. Tämä on pieni edistysaskel, että golf-kentältä on soitettu hänelle ja pyydetty häntä ottamaan koirat kiinni, ennen koirat on vain kylmästi ammuttu.

Päästyämme kentälle, heti vastaan tulee kaksi koiraa, istuimme alas ja heittelimme ruokaa koirien eteen. Kolmaskin koira juoksi mäkeä alas kohti meitä. Jatkoimme ruuan heittelemistä ja pikkuhiljaa koirat tulivat lähemmäksi, kolmesta koirasta kaksi saimme kiinni. Kiertelimme hetken ympäri golf-aluetta, emme nähneet muita koiria, poislähtiessämme näimme vielä karkuun päässeen koiran. Päätimme, että yritämme vielä, jos saisimme koiran houkuteltua luokse. Koira tulikin lähelle, mutta emme olleet tarpeeksi nopeita ja koira pääsi karkuun. Aleksin sanoi tulevansa muutaman päivän päästä uudestaan nukutusaineen kanssa, jos koiran saisi niin kiinni.

Tämän jälkeen Aleksin jätti meidät keskustaan, jossa kävimme syömässä, hän tulisi hakemaan meidät muutaman tunnin päästä. Söimme rauhassa ja sen jälkeen päätimme mennä istuskelemaan kävelykadulle.

Näimme kauniin, kermanvärisen koiran makoilevan erään kahvilan edessä. Koira makasi pitkin pituuttaan kahvilan oven edessä, paikan työntekijä yritti työntää koiraa jalalla pois kahvilan edestä. Koira vain nosti tassut kohti taivasta rapsutuksia kerjäten. Työntekijä ajoi koiran pois. Minulla kävi koiraa sääliksi ja annoi sille kassistani koiran nameja, joita minulla oli aikamoinen pussillinen. Totta kai koira lähti meitä seuraamaan. Istuimme paikallemme ja syötin koiralle nappuloita. Koira istui edessäni ja rapsuttelin sitä siinä. Eräs mies ja pieni poika kulkivat ohitsemme, kun rapsuttelimme koiraa. Pieni poika oli selvästi kiinnostunut koirasta ja veti isäänsä hihasta ja nyökkäsi meitä kohti. Isä nyökkäsi takaisin ja pieni poika tuli luoksemme ja alkoi rapsuttaa koiraa. Hetken poika rapsutteli kulkukoiraa ja juoksi iloisena isänsä luokse. Isä hymyili meille kiittävästi. Luulivat varmaan koiraa meidän koiraksi. Olisikohan hymyillyt, jos olisi tiennyt, että koira on kulkukoira? Mutta tästä tapauksesta tuli hyvä mieli. Ehkä seuraava bulgarialainen sukupolvi osaa jo arvostaa eläimiä.

Kävelykadun koira

Koiran tie kulki keskustasta tarhalle. Koira seurasi meitä Aleksinin autolle asti ja Aleksin ystävällisesti lupasi että voimme viedä koiran tarhalle.

Aleksin oli viemässä meitä takaisin asunnolle, kun näimme keskellä autotietä pienen pennun juoksentelevan. Pentu näytti hyvin samalta kuin läheisen hotellimme vahtikoiran pentu. Käänsimme auton ympäri ja noukimme pennun kyytiin. Yritimme katsoa illalla näkyisikö emoa ja pentua yhdessä asuntomme lähellä. Vain emo näkyi. Yrittäisimme huomenna vielä etsiä, jos vahtikoiran pentu löytyisi jostain.

Päivä vaihtui iltaan liian nopeasti.

Viides ja viimeinen tarha päivä.

Aleksin tuli aamusta hakemaan meidät tarhalle. Tänään yrittäisimme selvittää koirista ainakin nimen, iän ja sukupuolen. Kamera oli jälleen kovassa käytössä, onhan kaikki nyt kuvattu, onko tuosta koirasta kuvia? Mietimme ketkä olisivat mahdollisia potentiaalisia adoptioehdokkaita. Tuntui lähes mahdottomalta karsia koiria pois alustavalta adoptiolistalta - kunpa kaikille saisi kodin.

Pihalla peuhaten.

Kävimme paikallisella leipomolla hakemassa koirille ja kissoille leipää. Leipomo lahjoittaa eilispäivän leipää tarhan hyväksi. Keräsimme leivät yhteen isoon kärryyn ja nostelimme koiranpentuja ja kissanpoikia kärryyn syömään. Mikä mainio näky kun parikymmentä koiran- ja kissanpoikasta nauttivat leivästä. Kun pennut olivat saaneet tarpeeksi, loppu leipä jaettiin isompien koirien kesken.

Leipätuokio.

Iltapäivällä menimme asuntomme lähelle ja otimme mukaamme pienen keltaisen terrierin näköisen koiran, joka oli koko viikon pysytellyt asuntomme liepeillä. Jostain syystä kiinnyin näinkin lyhyenä aikana valtavasti tähän pieneen hurmuriin. Aleksin lupasi ottaa sen myös tarhalle ja nyt näyttää siltä, että koira saapuu meille kotihoitoon joulukuussa. Nemakin oli tarkoitus ottaa mukaan, koska tuntui että siitä ei pidetä hotellilla huolta. Vartijat olivat kuitenkin laittaneet Neman kiinni koppiinsa juuri sinä päivänä, jolloin meidän piti viedä Nema tarhalle.

Nema
Keltainen terrieri

Vahtikoiran pennunkin tarina selvisi. Hotellin vartijat olivat vieneet pennun keskustaan pois jaloista pyörimästä, se pentu jonka nappasimme autotieltä oli kyseinen pentu. Tätä kirjoittaessani kuulin, että pentu on valitettavasti tarhalla ollessaan menehtynyt, joutui kenties liian aikaisin eroon emostaan eikä pienet jalat jaksaneet kantaa kauempaa.

Vahtikoiran pentu, kutsuttiin jo pilven reunalle.

Haikein mielin hyvästelimme tarhan, matkamme kesti aivan liian lyhyen aikaa.

-Mona

Tarhareissu 2.-9.10.

Hei ystävät

Lauantai 2.10.2010 alkoi Helsingin lentokentältä lento Budapestin kautta Varnaan. Varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja tekivät eräänlaisen pioneerimatkan hakemaan kaksi rescue-koiraa Kavarnasta uuteen kotiin Turkuun. Esityöt käytännön onnistumiselle olivat puheenjohtajan tarkkaa työskentelyä, puheluita ja aikaisempia tarhakäyntejä Kavarnassa, eläinlääkärikäynnit Varnassa mukaanlukien. Myös kuljetushäkit hoituivat nekin kätevästi etätilauksena samasta eläinlääkäriklinikasta.

Yhdistyksen sponsori Kupittaan Musti ja Mirri lähetti mukanamme nameja makupaloja koirille ja kissoille tarhaan.

Kävimme ennen Suomeen paluutamme vielä Varnassa eläinlääkärillä varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Tarhan isäntä joukkoineen oli koko ajan asiassa mukana suurella sydämellä. Isäntä saattoi meidät kentälle suurta haikeutta ja onnea tuntien, kun tiesi kenen luota tytöt saavat kodin.

Varnan lentokentällä kaikki sujui todella upeasti, ainoastaan 'punainen matto' puuttui, sillä koirat saivat ruhtinaallisen kohtelun ohi jonojen. Meillä kuitenkin kaikesta huolimatta oli pelko, että mitä jos... koirien boksit eivät tarkistuksista ja kyselyistä huolimatta siirrykään Budapestista Helsinkiin samassa koneessa kanssamme.

Kaikki meni kuitenkin kuin oppikirjan mukaan ja Helsingin lentokentällä Airi oli meitä vastassa. Ilmeet kertoivat enemmän kuin mitkään sanat. Kamera oli kaikessa jännityksessä unohtunut ottaa mukaan. Matka jatkui autolla Turkuun. Pikkutunneilla olimme perillä Turussa, minut kotiutettiin ja enää muutama minuutti, niin koirat näkisivät uuden kotinsa. Se taas on uusi tarina, josta Airi kertoo myöhemmin.

Tytöt kotona.

Terveisin Annika

Tarhareissu 10.-24.7.

Tarhareissu oli raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Muutoksia tapahtuu hitaasti. Asenteissa ei juuri lainkaan. Suomessa eläinsuojelu on aloittanut 135 vuotta sitten Turussa. Bulgariassa ehkä n. 10 vuotta sitten, Sofiassa. Raskaimpina hetkinä lohduttauduin ajatuksella, että ehkä JO sadan vuoden kuluttua asiat ovat toisin.

Mutta periksi ei anneta. Sillä pienellä avulla, jota pystymme joillekin koirille tarjoamaan, on juuri niille koirille suuri merkitys! Myös kissoille. Sen päivän ruoka, vesi, lepohetki ystävän kanssa, puhe, rapsutus ja harjaus - voi kun ehtisi kaikki. Syliinkin pitää päästä. Sitten sitä taas jaksaa.

Ota mut syliin!
Otin, ja pehmeä pieni pää kääntyi katsomaan suurilla ruskeilla silmillään silmiini.
Nämä toiset kiipesivät itse. Jokainen lepohetki oli mahdollisuus päästä syliin!

Bulgariassa oli kuumaa kuten Suomessakin niinä viikkoina. Yhdeksältä aamulla mittari näytti varjossa 29, kuuminta oli iltapäivisin. Erilaisena 'turistina' toivoin pilviä taivaalle. Vain pari kertaa ukkonen jyrähteli ja maahan tipahteli muutamia lehmänkyyneleen kokoisia pisaroita, ilma ei kuitenkaan raikastunut. Kuurot olivat vartissa ohi, maa ei edes kastunut kunnolla. Hyvä tietenkin niin, sillä suurista sateista on myös haittaa ja ylimääräistä työtä farmilla.

Saavuin Kavarnaan myöhään lauantai-iltana 10.7. ja tarhalla vierailin heti seuraavana päivänä. Joka kerta ensikohtaamiset tuntuvat sydämen pohjassa asti. Ystävä tuli!

Täällä ollaan! Vuf!

Yksi työntekijöistä oli varoittamatta lähtenyt pois edellisenä päivänä. Tämä vaikutti myös omiin suunnitelmiini, alunperinhän olin suunnitellut keskittyväni valokuvaamiseen, lisähyllyn tekemiseen kissapaikkaan ja mahdollisia koppien korjauksia. Nyt työt vaativat jokapäiväisiin asioihin tarttumista, että ruoka ja vesi saatiin ajallaan kaikille eläimille, että tarhoja ehdittiin siivota, että leipiä ehdittiin hakea. Eräänä päivänä uskaltauduin leipäkuskiksi. Täällä on työtä aamusta iltaan. Suuri ongelma on ajan puute. Valokuvia ehdin ottaa vasta päiviä myöhemmin.

Tämä on Bulgariaa vuonna 2010 !
Farmille oli tuotu takajaloistaan halvaantunut koira, jonka toinen takajalka oli myös katkennut ja irronnut. Joku oli yrittänyt tappaa koiran ampumalla ja osunut sitä alaselkään.

Puolalaiset ja englantilaiset turistit ilmoittivat tästä koirasta, joka oli lähellä golf-kenttää. Koiralle oli annettu mukaan pyörälaite, joka korvaisi takajalat. Idea on hyvä, mutta tämmöinen koira tarvitsisi kotihoitopaikan. Tarhan resurssit ei riitä näin vammaisen koiran hoitoon. Koira oli n. kolmevuotias, elämänhaluinen kovista tuskistaan huolimatta. Sille järjestettiin paikka navetan karsinasta. Kun menin sitä katsomaan ja pysähdyin karsinan eteen, koira hyppi etujaloillaan luokseni tervehtimään, mieleltään kuin mikä tahansa koira. Mutta näin sen silmistä, että se kärsi. Sen jalka oli niin kamalan näköinen, että en yksinkertaisesti halunnut ottaa kuvaa koirasta. Hain harjan ja kiipesin karsinan aidan yli harjaamaan koiraa, siis sitä mikä oli jäljellä. Koira makasi heinillä ja nosti nautinnollisesti päätään, kun harjasin sen päätä ja selkää. Näin, että katkenneessa kohdassa oli valkoisia matoja...
Aloin puhua koiran lopettamisen puolesta. Asia oli tietenkin kaikille ikävä, mutta vielä ikävämpää on katsoa kuinka koira syödään elävältä. Eikä elämä täysin ilman takajalkoja ole elämää, ainakaan koiratarhalla. Lopulta soitettiin eläinlääkärille, eläinlääkäri tuli ja koira lopetettiin 17.7. klo 10:00. Koira oli puoli tuntia ennen otettu karsinasta pihalle, jossa se vaivalloisesti liikkui lähes ryömimällä. Sai olla nurmikolla vielä, juoda raikasta vettä ja haistella ruohoa, pensaita ja raikasta ilmaa. Olin koiran luona sen viimeiseen hengenvetoon asti. Silittäen sen päätä. Kaksin - koira ja minä.

Tämäkin on Bulgariaa vuonna 2010 !
Tarhan lähellä olevan tien varteen oli ilmestynyt koira, joka ei ollut paikkakuntalaisia. Se juoksenteli alueella kuin se olisi ollut jonkun tien varrella olevan laitoksen koira. Aina samoilla paikoilla. Ilmeisesti se ei tiennyt mihin mennä. Aleksin antoi sille ohimennessään leipää. Myös minulla oli repussa aina leipää ja vettä. Leipä kelpasi koiralle. Keskipäivän kuumuudessa sitä ei näkynyt, mutta aamuisin ja illansuussa se oli paikalla. Eräänä päivänä tiedustelin koiraa, kun en sitä nähnyt. Aleksin kertoi, että aamulla hän oli antanut sille leipää tienvierialueen leveälle kasvittuneelle alueelle. Kun hän parin tunnin kuluttua tuli takaisin, hän näki koiran samassa paikassa. Yliajettuna. Yliajon on täytynyt olla tahallinen, sillä tuohon alueeseen osuakseen on pakko tehdä todella suuri koukkaus tieltä. Yliajajan on täytynyt olla bulgarialainen, sillä mustalaiset eivät aja autoa. Joku saa kiksejä toisen kärsimyksestä!

Jotain pitäisi tehdä koko systeemille
Laki suojaa eläintä - paperilla, mutta käytäntö on toinen. Eläimen rääkkäämisestä tai tappamisesta saa bulgarian mittapuun mukaan todella suuret sakot ja lisäksi vankeutta. Tarvitaan valokuva tai kahden henkilön todistus. Kuulostaa hienolta, mutta... Joku voi ajankulukseen ammuskella rahdattavana seisovan hevosen jalkoihin, kun siitä huomautetaan, tulee pyssymies auton ikkunasta aseella uhkaamaan. Joku on nähnyt jonkun myrkyttävän koiria, mutta kun myrkyttäjä on tämän huomannut, on tullut uhkaus: Jos kerrot jollekin, poltan talosi. Eläinsuojeluihmisiä tarvittaisiin todella monta, poliisille on turha mennä. Asennekasvatusta tarvitaan, nuoriin pitää panostaa, että jokin edes joskus muuttuisi.
EU ?

Kissahylly
Nyt näin luonnossa kissahyllyt, jotka rakennettiin toukokuussa. Tällä hetkellä alimman hyllyn oli varannut kissaemo neljän poikasensa kanssa, muilla ei sinne ollut asiaa, vain yksi muu kissa kelpuutettiin siellä käymään. Selvästi systeemi kaipasi useampia portaita, ettei portaan päähän majoittunut pystyisi terrorisoimaan muita.

Aleksin oli uusiin aitauksiin rakentanut rivitalomaiset kesäkoirankopit. Niistä puuttui vielä etuosan laudoitus, joka pitää tehdä ennen talven tuloa. Sillä työtaakalla, mitä farmin pyörittäminen vaatii, on noiden koppien rakentaminen jo suuri saavutus. Lautoja oli jätetty toisen aitauksen katolle, sieltä niitä haettiin uuden kissatason tarpeisiin.

Alin hylly on rakennettu nyt, verhot ovat vähän pienet, mutta kesällä käy.

Maanantaina 19.7. saatiin Aleksinin kanssa uusi taso melkein valmiiksi. Seuraavana päivänä naulasin vielä terassilaudat kaikkien tasojen eteen, paransin olemassa olevia portaita ja tein kahdet lisäportaat. Samana päivänä toinen kissaemo muutettiin uudelle tasolle myös neljän pienen poikasensa kanssa. Näiden pentujen silmät aukesivat siellä ollessani, kerran ruokin niitä pipetin kanssa vastalypsetyllä lehmänmaidolla, kun niiden äiti piti taukoa ja lapset huusivat yksin pesässään. Elämässäni en ollut nähnyt niin pieniä kissoja.

Nyt olen tyytyväinen lasteni kanssa, kun pääsin uuteen pesään.

Varna
Varnassa käytettiin bulgarianpaimenkoiraa lääkärissä ja röntgenissä. Koiralla on luunmurtuma lonkan alueella. Eläinlääkärin mielestä sitä ei kannata lähteä leikkaamaan, siitä saattaisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä paranisi itsestään 6-8 viikossa. Koira tosin klenkkaisi lopun ikäänsä, mutta pystyisi kävelemään. Koira sai antibioottia (10vrk), kivunpoistolääkkeitä (10vrk) ja calcium-tabletteja (3 kpl/vrk). Paluumatkalle ostin koiralle (jonka nimi on Airi) kolme Racinelin herkkutikkua. Kyllä kelpasi!

Airi lääkärireissun jälkeen.

Varnasta ostettiin myös Effipro punkki-/kirpputorjuntalääkettä spraynä, sekä muita lääkkeitä. Kavarnan eläintarvikekaupasta olin aiemmin ostanut 10 yrttipantaa kissoille, enempää ei ollut. Näytti toimivan vierihoitona kissojen kanssa. Kissa, jolla oli panta sai vapaaehtoisesti pannattoman kaverin viereensä. Kylki kyljessä, päät vierekkäin könötettiin tynnyrin päällä. Kamera ei tietenkään ollut mukana silloin.
Kaikki pienet ja keskikokoiset kissat ehdittiin käsitellä sprayllä, lisäksi muutama koira. Spray antaa kahden kuukauden suojan ja se on eläinlääkärin mukaan sovelias jopa yli kaksi päivää vanhoille pennuille.

Tarhalle koirien kuljetukseen hankittiin myös autohäkki Atlas100 (100x60x66) sekä kaksi reilunkokoista kissankuljetusboksia, johon mahtuu myös pieni koiranpentu.

Uusi koirankuljetushäkki sekä toinen kissabokseista.

Kaupungilta tuotiin uusi koira tarhalle 20.7. Kävin sen aitauksessa tutustumassa siihen ja tutustuttumassa sitä aitauksen muihin koiriin. Koira makasi yhdessä nurkassa, istuin sen viereen ja silitin sitä. Se nousi istumaan katsoi minua ja yritti sanoa jotain, hiljaa. Silitin ja kehuin sitä. Pari muuta koiraa kävi meitä nuuhkimassa, silitin yhtäaikaa myös niitä, että hyväksyvät uuden kaverin helpommin. Vesiastia kun oli toisessa nurkassa ja sinne oli uudenkin koiran päästävä.

Pieni valkoinen koira, joka vuosi sitten pelastettiin kadulta, haettiin tarhalta 22.7. Kotiin? - niin luulin. Mies näytti leppoisalta vanhemmalta mieheltä. Myöhemmin kuulin, että tämä tuttu mies, joka koiransa vaihtoi tuohon punkkikorvaan, halusi koiran, joka haukkui. Tarhan työntekijä meni mukaan ja tullessaan sanoi, että koira joutui tosi lyhyen ketjun päähän, ehkä metrin mittaisen. Ei ole varaa pidempään! Itsekin olen muutaman ketjun ostanut (olemassa olevien pidennykseksi) ja tiedän, ettei ne montaa levaa maksa! Kysymys ei voi olla rahasta. Kysymys on edelleen siitä, että koira on hyötyeläin, jota ei kunnioiteta eläimenä. Aleksin on toimittanut koiralle pidennystä ketjuun. Silti toivon, ettei tämäkään koira hauku... että sillä olisi vielä uusi mahdollisuus. Tosin millekään eläimelle ei soisi huonoa kohtelua.

Lähikylästä löydettiin 23.7. puolisokea koiraemo yhden todella pienen pennun kanssa ja ne tuotiin tarhalle.

Juuri tarhalle saapuneet matkalla aitaukseen.

Ne sijoitettiin pienten koirien aitaukseen. Iltaan mennessä emo oli karannut, se oli nähty hevoslaitumella. Sitä lähdettiin houkuttamaan takaisin, pentu oli meidän mukana. Mutta emo ei näyttäytynyt sinä iltana. Pentu pääsi iltamaidon ja raksujen, jota se ihmeekseni osasi jo syödä, jälkeen varastohuoneeseen patjan päälle viettämään yötänsä. Vesikupin ja kissan kuivamuonan kanssa. Nyt emo on kuulemma jo palannut farmille.

Eläimet osaavat sopeutua. Maitokuppi on jaettavissa. Taustalla kissanpentu nimeltä Marjo.

Suomalainen turisti otti meihin sähköpostitse yhteyttä Sveti Konstantinin lomaltaan. Siellä oli kissaperhe hotellin alueella, Marjo kysyi tiedämmekö yhteyksiä paikallisiin eläinsuojelujärjestöihin, että saataisiin emokissa steriloitua ja viidelle pennulle voisi hankkia kodit, mikäli niitä olisi. Löysimme yhdistyksen (BSAPP), jolla on joitakin vapaaehtoisia Varnan alueella. Mutta ei paikkaa eläimille. Sovittiin, että nämä pennut voidaan sijoittaa Kavarnan koiratarhaan odottamaan mahdollista adoptiota. BSAPP lupasi ilmoittaa kissoista sivuillaan. Äitikissan tarhalle otto olisi ollut hankalaa, sillä muut kissat eivät olisi hyväksyneet isoa kissaa. Hotellin johtajan kanssa sovittiin, että äitikissa saadaan palauttaa hotellin alueelle steriloinnin jälkeen. Aleksin oli jo ennen reissuani käynyt kissoja hakemassa, mutta niitä ei onnistuttu saamaan. Käytiin sitten 22.7. yhdessä, kaksi melko isokokoista pentua onnistuimme näkemään ja saamaan kiinni. Emokissakin nähtiin vilaukselta, mutta kiinniotto ei onnistunut, kissa katosi sillä kertaa. Sovittiin, että sinä päivänä, kun lentoni lähtee takaisin Suomeen, Aleksin samalla matkalla käy noutamassa loput, jotka henkilökunta olisi aiemmin ottanut kiinni ja pitänyt jossain huoneessa odottamassa. Hotellille mentyämme, kukaan ei tiennyt kissoista mitään. Emokissan sterilointi jää nyt BSAPP:n vapaaehtoisten harteille.

Marjo ja Merita Sveti Konstantinista

Saman päivän iltana kun kissanpennut tuotiin Sveti Konstantinista löysivät Aleksin ja Natalia kauppareissun yhteydessä Kavarnan kadulta yksinäisen pienen, mustan kissanpennun, pienemmän kuin Sveti Konstantinin pennut. Pentu sai kodin tarhalta. Seuraavana päivänä näin sen jo leikkivän toisen samankokoisen pennun kanssa, ja juovan maitoa ja syövän raksuja. Sopeutuminen oli välitön.

Rankka katuelämä väsytti pientä illalla. Seuraavana päivänä jo kehitettiin leikki samanikäisen kanssa.

Aleksinin tarhalla on nyt siis kaksi+yksi uutta kissaa: Marjo ja Merita sekä kadulta löytynyt pikkuinen. Myös kissoja on Bulgariassa paljon, eikä niiden olot ole koirien oloja parempia. Sveti Konstantinin hotellin alueella kissoilla näytti kuitenkin olevan verrattain hyvät olot. Ainakin turistiaikaan.

Seuraamiemme hotellien vahtikoirilla näyttää olevan nyt melko hyvät olot. Ruokaa ovat saaneet, koska kylkiluut ei näy, ja vettäkin varmaan annetaan silloin tällöin. Kunhan turistit hillitsisivät itsensä eivätkä juovuspäissään potkisi koiria. Bobia oli käytetty em. syystä lääkärillä jalkamurtuman vuoksi.

Kävin naapurihotellissa katsomassa koiraa nimeltä Rocco. Olin todella iloinen, kun tapasin siellä erään koiraystävällisen tanskalaisperheen. He olivat aikoinaan järjestäneet Roccolle aitauksen, ettei ison koiran tarvitse olla ketjun päässä. Nyt oli puhetta, että osalle aitausta tarvittaisiin aurinko-/sadesuoja. Koppi siellä on vaikkakin pieni. Uskon täysin, että tanskalaiset hoitavat asian. Näiden ihmisten tapaaminen oli koko viikon ilonhetki. Kiitos teille! Pidetään yhteyttä.

Työntekijä on palannut ja saanut uuden mahdollisuuden työskennellä tarhalla. Kaikesta huolimatta työtä on valtavasti. Näin pohjoisen maan asukkaana olen huomannut, että parhaiten saa asioita tehtyä keväällä ja syksyllä, ei kesällä, kun ei jaksa siinä kuumuudessa mitään ylimääräistä, vaikka välillä pään vesiämpäriin kastoikin. Mutta kun se kesäloma on heinäkuussa...

Subway-salaattikuppien uusiokäyttöä.

Tarvitsemme turvaa ja puolustusta. Tulisitko sinä meitä katsomaan? Meillä olisi tosi hauskaa, jos tulisit.

-Airi-

Hyviä uutisia! (25.5.)

Huhtikuussa Sunny Beachiltä tarhalle tuotu koira on saanut oikean kodin Kavarnasta.
Eläinlääkärin hoidossa koiran kunto kohenee vauhdilla.

Terveiset koiratarhalta! (20.-24.5.)

Päiväkirjan otteita toukokuun tarhareissusta: Olemme muutaman kerran lentäen käyneet siellä. Nyt kuitenkin toteutui ajatus, joka on usein ollut mielessämme - ensimmäinen automatka halki Itä-Euroopan.

Mukanamme oli makuualustoja kissoille ja koiranpennuille, muutamia lääketarpeita ja vesikuppeja. Myös tukijamme Kupittaan Musti ja Mirri halusi muistaa koiria ja kissoja lahjoittamalla muutamia ruokia. Ja tietysti meillä oli mukana ne perinteiset suomalaiset koirankeksit.

Matkaan lähdimme Turusta lauantaina 15.5. ajaen Helsingin Vuosaaren satamaan, jossa ajoimme Puolan Gdyniaan lähtevään laivaan. 21:n tunnin kuluttua poistuimme Gdyniassa laivasta, joka jatkoi matkaa Rostockiin.

Ajomatkamme maailmalla kulki halki Puolan, jossa opasteet ja tiet olivat ensiluokkaisessa kunnossa. Puola kuitenkin on iso maa, sekä myöskin vehreyttä sisällään pitävä, joten kumpi kulloinkin oli kartanlukija, koki myös kauneutta ympärillään.

Sunnuntai 16.5. Ensimmäisen ajopäivän 525 kilometriä ajettiin n. 7.tunnin aikana. Pimeys ja sade sekä kapeahkot tiet hidastivat kulkuamme. Matkalla näimme tulva-alueita ja paikka paikoin tie muuttui yksikaistaiseksi veden vuoksi. Ennen puoltayötä etsimme majoitusta, jotta jaksamme vuorotellen ajaa myös seuraavana päivänä. Emme halunneet etukäteen varata matkanvarren majoituksia, ettemme sitoutuisi mihinkään, mistä emme tiedä.

Maanantai 17.5. Lähdimme aamuvarhaisella Lodzista ajamaan eteläänpäin. 16:n tunnin ajomatkan jälkeen löysimme itsemme Debrecenistä. Tässä vaiheessa olimme jo ylittäneet Slovakian ja Unkarin rajan.

Tiistai 18.5. Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Romaniaa. Rajan ylitimme Oradeassa, josta suunnistimme yli Karpaattien Bucarestia kohden, ollen siellä puolen yön aikaan 830 km mittarissa tälle päivälle.

Keskiviikko 19.5. Bucarestin jälkeen Bulgarian rajan ylitimme Giurgiu/Rusessa, josta ajoimme yhtä soittoa Varnan kautta Kavarnaan. Tämän päivän ajomatka kesti n. 13 tuntia.

Torstai 20.5. Kävimme tarhalla moikkaamassa ja viemässä tuliaiset nelijalkaisille ystävillemme, jonka jälkeen väsyneinä menimme untenmaille.

Perjantai 21.5 Aikaisin aamulla tarhalle ja sieltä erään hoitajan kanssa puutavara-ostoksille lautatarhalle. Englannin kielestä ei ollut apua ja bulgariaa emme osanneet, se mikä kuitenkin on tärkeintä, saimme tarvittavan määrän puutavaraa, jotta pystyimme rakentamaan kissoille 2-kerroksisen nukkumaparven.

Makuulavoja asennetaan paikkaansa

'Rakennusmestareita' nukuttaa jo

Makuualustojen sijoittelu parville

Koekäyttäjät testaamassa

"Tee vaan ne portaat vielä."

'Porrasmestari' testaamassa työn tulosta

Siinä olikin perjantai kulunut jo iltaan ja oli kiire antamaan ruokaa Bobille, Nemalle ja Roccolle. Nämä ovat oman ja naapuriapartementoksen vahtikoiria, jotka toimivat securitien apuina.

Lauantai 22.5. Oli meidän lomapäivä, jolloin kiertelimme kaupungilla ja nautimme auringosta ja lämmöstä.

Sunnuntai 23.5. Aamulla aikaisin ajoimme tarhalle, jossa rakensimme Nema-haukulle uuden ja isomman, oikean koirankopin, vanhan laatikon tilalle. Se oli puheenjohtajamme haave, jonka hän olisi toteuttanut seuraavalla käynnillään, ellei koppia sitä ennen olisi tehty. Kerroimme asiasta hänelle vasta kun koppi oli valmis - yllätyksenä.

Neman koti

Maanantai 24.5. Tämä oli jo meidän viimeinen Bulgarian päivä tällä reissulla. Kävimme tarhalla hyvästelemässä niin kissat, koirat kuin isäntäväenkin. Uskon, että kissat saivat vähän lisämukavuutta uusien nukkumatasojen ja ihanan pehmeiden unipesien myötä, joita puheenjohtaja oli muutamana yönä tarhalle ommellut. Uudistukset otettiin vastaan mielenkiinnolla. Suurimmat unipesät tulivat pienten koiranpentujen käyttöön.

Tiistai 25.5 Aikaisin aamulla alkoi kotimatkamme suurin piirtein tulomatkan tavoin hieman reittejä muutellen. Kiersimme serpentiinit nyt vähän kauempaa kuin tullessa, joten kotimatka eteni hivenen nopeammin.

Lauantai 29.5. Olimme aamulla aikaisin Helsingissä, josta kotiin Turkuun matka kului joutuisasti.

Yhteenvetona koko matkasta:
Matka oli kaikenkaikkiaan aika raskas ja aikaa oli liian vähän, kuitenkin se oli antoisa kokemus mahdollisia tulevia reissuja ajatellen.

Kesäterveisin,
Annika ja Pekka

Tarhareissu huhtikuu 2010

Vuoden ensimmäiselle tarhareissulle 3.4. lähdin olosuhteiden pakosta yksin. Reissuun lähtö vähän arvelutti, sillä olin muutamaa päivää ennen lähtöä käynyt lääkärissä pari viikkoa vaivanneen jalkavaivani vuoksi. Lääkäri totesi röntgenkuvasta, että murtumahan siellä on jalkapöydän ulkoreunassa. Ei tarvitse kipsiä, paranee 4-6:ssa viikossa, toivotti hyvää matkaa. Lentoliputkin oli ostettu (Helsinki-Budapest-Varna-Budapest-Helsinki) ja minua odotettiin tarhalla, joten ei muuta kuin menoksi. Jalan kanssa ajattelin olla varovainen - jokainen askel sillä jalalla kun muistutti murtumasta.

Huomasin, että Pro Animals Finlandin reissulaiset olivat samana päivänä lähdössä tarhalle Romaniaan. Heidän lentonsa starttasi vain kymmenen minuuttia ennen omaani. Teimme aamutreffit Helsinki-Vantaan kentälle, jossa tapasinkin Kiian. Ensitapaamisemme oli hyvin lämminhenkinen. Olimme matkalla eri maihin, mutta samassa tarkoituksessa ja mielentilassa. Terveisiä koirille lähetettiin puolin ja toisin.

Varnassa oli tarhan syyskuussa hankittu pakettiauto minua vastassa. 63:n kilometrin matkalla Kavarnaan vaihdettiin kuulumisia. Luumu- ja kirsikkapuut sekä mahoniat ja onnenpensaat kukkivat. Näytti hyvin keväiseltä, mutta tuuli oli kylmä. Mennyt talvi oli ollut ankarin 30:een vuoteen. Lunta kaksi metriä ja kerääntymispaikoissa enemmänkin, pakkasta pahimmillaan -25 astetta ja lisäksi kova tuuli. Viikon olivat olleet lumen vuoksi motissa farmilla. Maitoa oli ollut eläimille riittämiin, kun maitoauto ei päässyt tulemaan. Kaupassa käyntiä varten Aleksin oli tehnyt parinsadan metrin mittaisen kinttupolun, jota he suurinpiirtein ryömivät eteenpäin. Lunta oli vieläkin kasassa aidan vieressä.

Kavarnaan päästyämme Aleksin kävi leipomolta hakemassa vanhoja leipiä koirille, kävimme myös paikallisesta eläintarvikekaupasta ostamassa koirille kuivamuonaa. Sitten ruokakaupan kautta asunnolle. Oli pääsiäislauantai. Sovimme, että Aleksin hakee minut parin tunnin kuluttua tarhalle. Tein valmiit sekoitukset Suomesta hankkimistani koirankekseistä ja kanaraksuista sekä tasasin ne kahteen muovipussiin. Matkalaukussa ei montaa kiloa pysty kuljettamaan, onneksi Malev lentoyhtiön koneissa on matkalaukuille normaalia suurempi painorajoitus. Tämä on oikeastaan vain Suomen tuliainen, josta jokainen saa pienen suupalan. Seuraavalla kerralla pakkaan kyllä laukkuuni lääkkeitä ja ostan tuliaiset koirille paikan päällä.

Tarhalle saavuttaessa pihan koirat riensivät haukkuen vastaan ja kun avasin auton oven oli monta uteliasta nuuskunenää rekisteröimässä tulijan tuoksuja. Haukunta loppui, kun huomasivat, että toihan on se tuttu tyyppi. Haukunta kuitenkin jatkui aitauksissa - ilosta, halusta myös päästä haistelemaan tai muuten vaan sosiaalisuudesta. Monet silmäparit napittivat minua ja niitä kahta muovikassia, jotka mukanani olivat. Tuliaisten jakaminen olikin välittömästi suoritettava. Voi sitä riemua! Aitauksessa myös sormeni nuoltiin läpikotaisin, muutama koira kävi halaamassa ja kysymässä rapsutuksia. Katseet kohtasivat ja kertoivat, että kiva nähdä taas.

Viime heinäkuussa tarhalle viety pieni valkoinen poikakoira, jolla oli punkkien syömät korvalehdet ja joka oli hyvin laiha, oli nyt erinomaisessa kunnossa. Sen turkki oli puhdas ja se oli pulskistunut sopivasti. Se oli myös kastroitu. Se on osoittautunut hyvin aktiiviseksi koiraksi, joka haluaisi olla mukana kaikessa mahdollisessa toiminnassa. Pienuudestaan huolimatta se ei kaihda mielipiteensä kertomista isommilleen, varsinkaan silloin kun se on aitauksessa.

Alla vertailun vuoksi kuva viime heinäkuulta.

Rex oli saanut vahtipaikan naapurissa olevasta yrityksestä. Aleksin oli antanut adoptioon kaksi koiraa. Muutama uusi koira oli otettu tarhalle ja eräästä toisesta yrityksestä pyydettiin, että tarhalle otettaisiin sen kultaisen noutajan näköisen vahtikoiran kolme n. puolivuotiasta pentua. Myös äiti otetaan tarhalle steriloinnin ajaksi. Mutta sitä ennen on saatava lisää tilaa.

Tarhalle on nyt tuotu koira, jonka etutassu on vääntynyt muutama kuukausi sitten, sekä toinen koira, jonka takajalkojen yli on auto ajanut. Yliajosta on jo kulunut aikaa ja koira käyttää takajalkojaan yhdessä eli liikkuu kuten kolmella jalalla. Se ei vilkkaan koiran tahtia tunnu haittaavan. Kaverin kanssa painitaan, rähistään ja juostaan kilpaa.

Kolmantena päivänä minua itketti. Ja kun itken, niin useimmiten itken ääneen. Tuli tunne, ettei pysty tekemään tarpeeksi, vaikka kaikkensa yrittää. Autettavia on paljon ja aikaa on aina liian vähän. Koirat katsoivat ihmeissään.

Tuona itkupäivänä sitten päätettiin, että eläinlääkäri tulee katsomaan Giflania, pihakoiraa, jolla on takamuksensa oikeassa sivussa patti. Patti oli jo viime kesänä. Giflanin sterilointihaavakin punoitti. Eläinlääkäri tuli seuraavana lauantaina. Ilmeisesti Giflan tunsi eläinlääkärin auton, ja pysytteli loitommalla. Kun sitä yritettiin kiinni, se ei päästänyt lähelle, juoksi hevos- ja lehmilaitumet ja jäi sinne makoilemaan. Ei tullut edes kuivamuonalla houkuttamalla, katsoi vaan kaukaa, kun toiset söi makupalat. Eläinlääkäri aloitti toisten koirien steriloinnin, ja kun kolmas koira oli leikkauksessa, onnistui tarhan työntekijän saada Giflan kiinni.

Giflan rauhoitettiin ja pääliturkki patin päältä leikattiin operaatiota varten. Eläinlääkäri tutki tunnustelemalla pattia ja totesi, ettei se ole ainakaan kasvain. Epäiltiin, että sinne vuotaa verta jostain. Tarkoitus oli poistaa neulalla (samannäköinen neula kuin millä meillä otetaan ihmisistä verikokeita) mahdollinen verikertymä patista, mutta mitään ei tullut. Kaksi kertaa pistettiin patin eri kohtiin, mutta verta ei ollut. Edes neulan kärki ei ollut verinen. Lääkäri totesi, että se luultavasti on lihasta, joka on kehittynyt jonkun vamman ympärille. Hän ei lähtisi sitä leikkaamaan. Eikä muidenkaan eläinlääkäreiden sitä pitäisi kuulemma leikata. Sterilointihaavasta lääkäri noukki pienet itsesulavat langanpätkät ja desinfioi haavan. Giflan pääsi oven taakse nurkkaan heräämään. Sen kieli oli paperikuiva, kastelin sitä vedellä. Ennen kuin Giflan heräsi, se myös haukkui, kun pihan muut koirat haukkuivat eläinlääkärin lähtöä.

Tällä samalla käynnillä myös pikkukissalle annettiin antibioottipiikki sen nenänvarsitulehduksen vuoksi.

Seuraavina päivinä Giflan taas liikkui pirteästi muiden koirien kanssa pihassa, kun ei ollut vaaraa kiinniotosta. Iloisena se tuli minuakin tervehtimään. Muistikohan se kielenkostutuksen... Toivottavasti sen päälikarvat kasvavat pian takaisin patin päällä olevien aluskarvojen peitoksi.

Keskiviikkona käytiin Dobrichissa, ostamassa antibioottivoidetta sekä 30 kg kananrinnuksia ja 10 kg kanannahkoja koirille ja kissoille. Ne olivat pakasteina 10 kilon laatikoissa. Ne voitiin antaa syötäväksi vasta seuraavina päivinä. Kävimme taas leipätehtaan roskiksella. Siellä käynti sovitaan aina vuodeksi eteenpäin, eikä se ole ilmaista. Sillä aikaa kun tyhjensin leipäkasseja roskiksesta autoon, sai Aleksin vielä varastolta muutaman pussillisen sellaisia leipiä, joita ei oltu vielä heitetty pois. Tarhalla puhdistimme syötäväksi kelpaavat osat roskiskasseista, joissa oli leipien ja korppujauhon lisäksi leipomoroskaa, kuten hintalappujen pohjia, muovinpalasia yms. Homehtuneet kohdat poistettiin leivistä. Tätä työtä oli lisäkseni tekemässä yksi tarhan työntekijä ja farmilla vieraillut vapaaehtoinen ranskalaisvieras. Työtä oli avittamassa myös muutama kissa, joka hyppäsi avoimesta autonperästä sisälle autoon 'lajittelemaan' pannukakkuja ja piiraita.

Pakasteet ovat sulaneet syötäviksi.

Torstaina lähdettiin sovitulle vuoristoretkelle Rodopi vuorille Stara Zagoran ja Asenovgradin kautta. Kohteena oli pieni idyllinen ja rauhallinen, terveysvaikutteinen vuoristokylä Borovo. Vietimme yhden yön kylän pormestarin Bed and Breakfast majoituksessa. Borovossa oli tarkoitus nousta pienelle huipulle, mutta minulta huippu jäi 400 metrin päähän, jalkaa sattui eikä kuntoakaan ollut tarpeeksi. Käki kukkui, peipposet lauloivat ja maisemat olivat lumoavat! Huipun toisella puolella olisi ollut kuulemma vielä paremmat maisemat. Mutta tämä näkymä riitti minulle tällä kertaa.

Palasin yksin takaisin pienelle vuoristokirkolle, jossa odottelin suunnattoman upeassa maisemassa katsellen aamuauringon valo- ja varjoleikkiä vuorten rinteillä. Istuin penkillä katsellen vuoristoa tanssivien karhujen puistoon päin.

Belitsan kylä, jossa sijaitsee Brigitte Bardot'n säätiön hankkima ja ylläpitämä Tanssivien karhujen puisto, oli vain 12 kilometrin päässä täältä. Paluumatkalla vierailimme ortodoksisessa luostarissa.

Sunny Beach ei kaikille tarkoita aurinkorantaa.

Paluumatkalla kävimme Sunny Beachiltä hakemassa vahtikoiran, jolle joku oli unohtanut antaa ruokaa. Sillä aikaa, kun paikan omistaja oli muutaman kuukauden Sofiassa oli koira mennyt ikävään kuntoon työntekijöiden hoidossa tai paremminkin hoitamattomuudessa.

Koiralla oli hirveä nälkä. Annoin sille pyöreästä leivästä neljänneksen, kukaan ei ollut paikalla näkemässä. Se nappasi leivän ja hotki sen hetkessä, jonka jälkeen se etsi maasta olemattomia muruja. Aleksinin edelleen puhuessa omistajan kanssa, palasin autoon hakemaan toisen neljänneksen. Kun tulin koiran luokse, tulivat työntekijät varoittelemaan, että se koira on vihainen. Vihainen olin minäkin! Näytin heille, etteivät tulisi enää yhtään lähemmäksi koiraa, ja rauhallisesti etenin leipä kädessä koiran luokse. Koira otti leivän nyt maltillisemmin kuin ensimmäisen, mutta söi yhtä hyvällä halulla. Näin sen menevän vesikupille, se oli tyhjä. Näin parakin nurkalla valkoisen ämpärin, jossa oli vähän vettä. Kysyin, onko tämä vettä. Aleksin tuli sanomaan, ettei saisi antaa vettä, koska koira oksentaa autossa. Hirveä tilanne! Olin syöttänyt koiralle leipää ja sillä oli oikeasti jano. Ties koska saanut viimeksi vettä. Tilanteen salliessa nappasin vesisangon ja kaadoin koiralle vettä kuppiin. Lupasin itselleni, että minä sitten siivoan auton, jos siitä jotain hankaluutta tulee. Koira alkoi välittömästi lotkottaa vettä suuhunsa niin, että pelkäsin äänen paljastavan minun antaneen sille vettä.

Luuta ja nahkaa!! Ihmisen julmuus ja välinpitämättömyys on käsittämätöntä.

Vihdoin koira otettiin autoon ja matka kohti Kavarnan tarhaa alkoi. Matkalla tuli pimeää. Tarhalla olimme vasta yhdeltätoista illalla. Koira ei oksentanut matkalla, olin tyytyväinen. Tyytyväisin kuitenkin siitä, että Sunny Beach -koettelemus tuon koiran osalta oli nyt ohi. Tarhalla emme laittaneet koiraa muiden koirien kanssa aitaukseen, sillä ne olisivat kuulemma voineet tappaa sen tunkeilijana yöllä. Koira vietiin navettarakennuksessa olevaan mielestäni turvallisen oloiseen ja reiluun häkkiin. Koira sai olla ilman pantaa. Vielä ennen häkin oven sulkemista heitin sille loputkin siitä leivästä ja tarhan työntekijä lähti hakemaan sille vettä. Tämän jälkeen matka jatkui 'kämpille' ja kyllä uni maittoi! 900 kilometrin reissu vuoristoon oli takanapäin.

Seuraavana päivänä koira oli siirretty aitaukseen, jossa oli kolme muuta koiraa. Koiran vihaisuudesta ei ollut mitään näyttöä. Uskon kyllä, että koira saadaan vihaiseksi, kun sitä kohdellaan huonosti ja pidetään nälässä. Nyt sillä oli kavereita ja se sai ruokaa joka päivä.

Enää muutama päivä jäljellä tarhalomasta. Olimme suunnitelleet kahden uuden aitauksen valmistamista tarhalle. Tarvittiin vain betonia aitaverkkojen alle, profiilipeltiä auringon ja sateensuojaksi sekä puutavaraa, josta rakennetaan rivitalomaiset koirankopit sateensuojakatoksen alle. Lisäksi joitakin pikkuosia, kuten saranat aitauksen oveen. Rautaa ja verkkoaitaa Aleksinilla oli tarhaa varten. Tietenkin vanhaa ja käytettyä, mutta asiansa hyvin ajavaa.

Aitausten rakentaminen alkoi suurien rautaovien siirtämisellä eräästä rakennuksesta aitauksen lisäseinäksi. Siihen urakkaan tarvittiin kaikki farmilla olevat ihmiset, Aleksin, kolme työntekijää, minä ja lopuksi Aleksin totesi, että nyt tarvitaan vielä Natalia. Olimme kaikki nostamassa rautaovea, kun huomattiin, että jonkun pitää työntää aasinkärry oven alle. Se joku sain olla minä. Sitten yhdessä työnsimme kärryn ovineen aitauksen viereen. Ovet hitsattiin olemassa oleviin tukiin ja alaosaan tulee vielä betonia pitämään niitä paikoillaan. Laskelmien jälkeen kävimme profiilipeltiostoksilla, seuraavana päivänä kävimme tilaamassa betonin sekä ostamassa pitkää puutavaraa koirankoppien valmistamista varten. Heti puutavaratrukin saavuttua farmille, meidän piti lähteä taas tyhjentämään leipäroskista.

Leipomolta haettu leipäsatsi odottamassa puhdistamista.

Viimeisenä iltanani sain ruokkia kissat ja koirat yksin, kun muilla oli muuta tekemistä. Aitausten aitojen alle piti kaivaa valuojaa sementille, jonka oli määrä tulla seuraavana päivänä, joka olikin jo minun lähtöpäiväni.

Matkan aikana ostin kuivamuonaa 200 kiloa tarhan koirille ja 30 kiloa kissoille. Sekä 20 kiloa hotellin vahtikoiralle. Pari kertaa myös kävelytin oman hotellin vahtikoiraa.

Toisella kerralla kävimme rannalla katsomassa merta. Meri ei koiraa kiinnostanut, mutta hiekalla kävely oli siitä hauskaa. Se myös löysi kaikki edellispäivän sateesta jääneet lätäköt ja tietysti piti merkata puut ja kivet matkan varrella.

Tarhan pienin kissa vietti kanssani kämpillä kolme yötä. Söi, joi ja osasi käydä hiekkalaatikolla, jossa hiekan virkaa toimitti oma froteepyyhkeeni. Kerran käytin kissaa pesullakin ja hienosti onnistui, kunnes se huomasi, että vesihän on märkää. Leikittiin sukasta tekemälläni leikkihiirellä ja paperista puristamallani kahisevalla pallolla. Kissa nukkui kaulallani, paitsi viimeisenä yönä se halusi olla itsenäinen ja nukkui olohuoneen sohvalla fleece-takkini päällä.

Kaikkea suunnittelemaani en ehtinyt tehdä. Suomesta lähtiessäni olin päättänyt rakentaa itse yhden tai kaksi koirankoppia, mutta aika loppui kesken. Aleksin kuitenkin lupasi, että ensimmäinen valmistuva koppi tulee Nemalle. Nema on vahtikoira, joka asuu vanerilaatikossa erään hotellin lähellä. Näytin securitylle, että laatikossa on törröttäviä naulanpätkiä, jotka pitäisi hakata kiinni. Ei kuulemma ole instrumentteja. Totesin, että maa on täynnä instrumentteja, otin kiven ja tein samantien homman itse.

Laatikossa on yksi seinä kokonaan auki, kuten laatikoissa yleensä on. Jos sataa tai tuulee siitä suunnasta ei suojaa käytännöllisesti katsoen ole lainkaan. Pidän suurena ihmeenä, miten jotkut koirat ovat viime talvesta selvinneet. Nemaa tosin oli talvella nähty kaupungilla, joten ehkä se oli löytänyt itselleen suojan muualta. Nyt kuitenkin se oli taas laatikollaan.

Tarhalla kävi myös kolmet peltovahtien kysyjät, mutta Aleksinin tarhalla ei ole koiria peltovahdeiksi.

Joka päivä toivon ja rukoilen, että ihmisten asenteet muuttuisivat. Että ymmärrettäisiin eläintenkin olevan eläviä ja tuntevia luontokappaleita, ei kertakäyttöisiä hyötytavaroita.

Aleksin oli lupautunut kuljettamaan minut lentokentälle. Torstaina 15.4 kahdelta yöllä lähdimme kohti Varnaa. Kone kohti Budapestia lähti 5:35. Budapestissa oli runsaan viiden tunnin odottelu koneen vaihtoa. Kotona Turussa olin puoli kahdeksalta illalla. Saavuin siis juuri sopivasti ennen Helsinki-Vantaan kentän sulkemista Islannin tulivuorenpurkauksen vuoksi. Kenttä suljettiin puolilta öin.

Tarhalla kaivattaisiin koirien rapsuttajia ja harjaajia, sekä muuten vaan ihmisseuraa.
Lähtisitkö sinä joskus mukaan?