Hylätty odottaa omistajaansa tulevaksi

Kavarnan tarhan haave

Näiden parin vuoden aikana paikalliset ja ihmiset vähän kauempanakin ovat jo tiedostaneet Kavarnan koiratarhan. Ei ole mitenkään outoa, että perhekoira tuodaan tarhalle, kun muutetaan, tai kun perheen tilanne muuttuu tai muuten vaan kyllästytään ihmisen parhaaseen ystävään. Tarhalle tuonti on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kadulle jättäminen.

Mutta koiralla on oikeasti ikävä! Huhtikuussa 2009 näin sellaisen koiran tarhalla, se oli jo kolmatta päivää betonipunkkerin suojassa, eikä suostunut tulemaan syömään. Kun heitin sille kuivamuonaa sinne, se murisi ja sen jälkeen ihmetteli, että mitäs papanoita ne nämä ovat. Vaan ei syönyt. Toinen pieni surusilmä oli kaupungilta löydetty pieni villakoirantapainen valkoinen raasu, jolla oli vihreä panta kaulassa. Kukaan ei ollut perään kysynyt. Siellä se itki aidan vieressä.

Koira kiintyy omistajaansa - ilmeisesti vahvemmin kuin omistaja koiraansa.

Tarhalle otetaan yhteyttä myös, kun halutaan saada koira pois jostain, esimerkiksi golf-kentältä. Olimme huhtikuussa 2009 mukana kolmen koiran kiinniottamisessa lähistön golf-kentällä. Jälkiä näkyi, mutta koirat olivat piilossa tällä kertaa.

Tarhan pitäjillä on haave isommasta, eurooppalaisen standardin mukaisesta tarhasta, johon voisi kerätä kaupungin koirat, tarvitsematta valita kuka saa 'kodin'. Tarhan, jossa olisi tilat eläinlääkärin vastaanotolle ja jonka yhteydessä voisi järjestää tapahtumia koirien hyväksi. Eläinlääkärille on usein lähdettävä 60 km päähän. Tarhattavia löytyisi helposti ainakin 400. Tontin löytyminen ei kuulemma ole ongelma, mutta tarhan rakentaminen ja koirien ylläpito kysyy varoja.
Copyright © 2009-2011 Kodittomat Bulgarian Koirat ry